Virtuaalitodellisuusteknologiaa on käytetty monilla aloilla jo kauan aikaa, mutta vasta viimevuosina se on noussut yhä tunnetummaksi sen käyttömahdollisuuksien laajentuessa.
”Virtuaalitodellisuus tekee mahdolliseksi teleportata toiseen paikkaan. Tunne on sama kuin olisit toisessa ajassa ja paikassa sen sijaan, että vain katsoisit toiseen todellisuuteen. Voit matkustaa ympäri maailman ja vaikka toiseen galaksiin käyttämällä virtuaalitodellisuuslaseja ja lataamalla sovelluksen”, kertoo Jarle Fink Kondrup, vanhempi tutkija Innovation Lab -yrityksestä.
”Jos minun pitäisi selittää lyhyesti mitä virtuaalitodellisuus on, kuvailisin sitä interaktiiviseksi fantasia maailmaksi, missä kaikki on mahdollista.”
Ymmärtääkseen todella mitä virtuaalitodellisuus on, se tulee kokea, hän tähdentää.
Uudenlaista markkinointia
Virtuaalitodellisuus tarjoaa uudenlaisia markkinointimahdollisuuksia luomalla digitaalisia mutta kuitenkin realistisia kokemuksia.
Nyt virtuaalitodellisuus ja sen tuomat teknologiset sovellukset ovat löytäneet tiensä myös kiinteistöalalle.
Virtuaalikierrokset, jotka perustuvat Google View –sovellukselle ja jotka on kehitellyt MatchOfficen valokuvaaja Matt Marsh, ovat pian uusia tulokas virtuaalitodellisuudessa ja kiinteistöalalla.
”Pian asiakkaat voivat tehdä virtuaalikierroksia toimistotiloissa käyttämällä virtuaalitodellisuuslaseja. Vuokralaiset voivat kokea vierailevansa toimistokohteissa kuin todellisuudessa älypuhelimen ja virtuaalitodellisuuslasien avulla”, kuvailee Googlen sertifioitu valokuvaksen ammattilainen Matt Marsh.
”Se on uusi ja interaktiivinen tapa kokea ja tutustua vuokrattaviin toimistotiloihin internetissä, mikä luo lisäarvoa sekä asiakkaalle että toimitilojen vuokraajille”.
MatchOffice onkin kehittämässä uutta sovellusta yhdessä Walkinto.in kanssa, mikä tuo potentiaalisille asiakkaille mahdollisuuden vierailla vuokrakohteissa virtuaalitodellisuuden kautta.
Nopeampi vuokrausprosessi
Etsiessään uutta vuokrattavaa toimitilaa asiakkaat usein ottavat yhteyttä useampaan vuokrausvälitysfirmaan ja käyvät useissa näytöissä. Virtuaalikierrokset mahdollistavat yhä nopeammam vuokrausprosessin kun useampia tiloja voi kokea ja arvostella nopeasti virtuaalitodellisuudessa.
Matt Marshin toteaa tämä tekevän vuokrausprosessista paljon nopeamman helpomman sekä vuokraajille että vuokranantajille.
”Asiakkaat voivat tarkastella kohdetta yksityiskohtaisesti ja kokea toimitilan realistisesti kun heillä on vain älypuhelin tai tietokone ulottuvilla.”
Näin asiakkaat voivat nopeasti selata toimitilavalikoimaa ja seuloa ne tilat, jotka todella kiinnostavat heitä, minkä jälkeen vuokralaiset voivat käydä paikan päällä katsomassa nämä tilat jotka varmasti tarjoavat mitä asiakkaat etsivät.
Molemmat osapuolet säästävät sekä aikaa että rahaa. Kun potentiaaliset asiakkaat sitten vierailevat toimistossa, heillä on myös parempi käsitys tilasta, mikä helpottaa vuokranantajan ja vuokralaisen keskustelua.
Virtuaalitodellisuuden tulevaisuus
Seuraavien kahden ja kolmen vuoden aikana virtuaalitodellisuus tulee kehittymään uskomatonta vauhtia, arvioi Jarle Fink Kondrup.
Jo nyt Google, Microsoft, Samsung, HTC ja Facebook kehittävät uusia tapoja hyödyntää virtuaalitodellisuutta eri tuotteissa. On odotettavissa, että pian virtuaalitodellisuusalalla on monia muitakin yrityksiä.
”Markkinat ovat yhä nuoret, mikä tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet olla pioneeri alalla – kuten sovelluksetkin kasvoivat rytinällä jättimäiseksi markkinaksi. Kun markkinat kasvavat ja yhä useammat käyttävät virtuaalitodellisuutta, asiakkaat tulevat vaativammiksi ja näin kilpailu alalla kasvaa asiakkaiden hyödyksi.”
Tällä hetkellä monikaan ei vielä tarjoa sovelluksia ja palveluja ja siksi yritysten on suhteellisen helppoa erottautua joukosta käyttämällä virtuaalitodellisuuden tarjoamia tuotteita ja palveluita.
Ei ole epäilystä, että virtuaalitodellisuusteknologia on tullut jäädäkseen ja että se tulee mullistamaan yritysmaailman. Onkin viisasta pysyä kehityksen mukana ja ottaa virtuaalitodellisuus huomioon yritysten tulevaisuuden visioissa.
”Tulevaisuudessa virtuaalitodellisuus tulee olemaan kommunikaation, sosiaalisen median, matkailun ja organisaatioiden perusta sekä paljon, paljon muuta.”
Virtuaalitodellisuus lyhyesti:
Virtuaalitodellisuus antaa mahdollisuuden kommunikoida ja kokea todellisen tuntuisesti virtuaalitodellisuudessa. Kokemus tapahtuu ruudun tai stereografisten lasien kautta, joihin voidaan yhdistää ääni- ja tuntoaistimukset. Tämä stimuloiva ympäristö voidaan nauhoittaa todellisuudesta tai se voidaan rakentaa kolmiulotteiseksi maailmaksi, selittää Jarle Fink Kondrup.
Jos haluat tietää lisää, ota yhteyttä MatchOfficen valokuvaajaan Matt Marshiin.